Julkaistu: 13.02.2020
Juoksutekniikka ei vaikuta liikuntavammoihin

Juoksutekniikka tai Juoksutyyli ei määrittele juoksijan saamien liikuntavammojen syntyä

Juoksutekniikka puhuttaa. Eilen nimittäin uutisoitiin tutkimuksesta, jossa kävi ilmi, että juoksutyyli ei vaikuta juoksijan saamiin liikuntavammoihin. Tämä ei yllätä, koska se on hyvin pitkälti linjassa muun tuoreen tutkitun tiedon kanssa.

Ennen ajateltiin, että olisi jokin ihanne, johon kaikkien tulisi pyrkiä. Tyyli tai tekniikka, joka ehkäisee vammoja. Nykyään tiedetään, että vammojen ennaltaehkäisy on todella vaikeaa ja vaikuttavia tekijöitä on lukuisia. Juoksumaailman aivan huipultakin löytyy juoksijoita, joiden polvet tai nilkat menevät ihan vinksin vonksin tai askellus on kaikkea muuta kuin ’oppikirjasta’, mutta eipä se heitä ole estänyt. Keho on uskomattoman mukautuva.

Liikuntavammojen synty

Liikuntavammoja syntyy, kun jokin muuttuu tavanomaisesta, eikä keho ehdi mukautumaan uuteen rasitukseen. Liian paljon liian nopeasti. Tästä syystä kuormituksen hallinta ja valmistautuminen ovat isommassa roolissa vammojen ehkäisyssä kuin tyyli.

Lisäksi uni, stressi, arjen muuttujat, yksilön historia, keskittyminen ja lukuisat muut tekijät vaikuttavat loukkaantumisriskiin. Kokonaisuus pieksee yksittäisen muuttujan.

Ehkäise juoksuvammoja

Tässä muutama ajatus vammojen ehkäisyyn:

1️⃣ Älä muuta tyyliä, johon olet tottunut (ellei sinulla ole oireita)
2️⃣ Lisää kuormitusta hiljalleen, ei liikaa kerralla
3️⃣ Huolehdi palautumisesta, nuku, lepää ja syö riittävästi
4️⃣ Keskity tekemiseen, älä mieti veroilmoitusta
5️⃣ Ota arki ja päivän muuttujat huomioon, ole itsellesi armollinen

Jos siis luet juoksulehdistä tai kuulet jostain, että olisi jokin täydellinen juoksutekniikka, voit muistaa tämän artikkelin. On tietenkin yksilöille optimaalisempia ja vähemmän optimaalisia tapoja juosta, mutta se on puppua, että kaikille olisi jokin yksi tapa juosta. Sama pätee muuten esimerkiksi nostotekniikoihin. Yksilöllisyys kunniaan!

Haluatko apua juoksuohjelmaasi? Katso Fysiopoliksen palvelut!

juoksutekniikka

Yhteydenottolomake

 Joonas Putti

Joonas Putti on terveydestä, liikkumisesta ja hyvinvoinnista kiinnostunut personal trainer ja fysioterapeutti Helsingistä. 

Sähköposti: [email protected]

Puhelinnumero: 0405263614

Tutustu palveluihin:

Fysioterapia & Kuntoutus

Personal training

Työ-hyvinvointi